Rekrytointi kaipaa sydämen sivistystä
Välillä hän nousee ylös ja havainnollistaa tilanteen. Tai piirtää lehtiöön. Ja puhuu, aivan julmetusti, tunnissa enemmän kuin keskivertokansalainen päivässä. Sitähän Camilla Tuominen on, puhumisen ammattilainen, ja kirjailija ja yrittäjä. Hänet kutsutaan paikalle, kun halutaan oppia hyödyntämään ja hallitsemaan tunteita voimavarana.
Työelämään hänellä on ollut aitiopaikka. Hän on istunut molemmilla puolilla pöytää, tutustunut konsulttina lukemattomiin yrityksiin ja seuraa alan tutkimusta. Hieman sivusta voi nähdä kirkkaammin. Se pätevöittää. Rekrytoinnin asiantuntija hän ei kuitenkaan ole, eikä sellaisena halua esiintyä. Mutta näkemys hänellä on. Siitä kuinka ihmisiä palkataan – ja tulisi palkata.
Tuomisen pääviesti organisaatioiden megatrendistä on selkeä. Ja se koskee myös rekrytointia.
”Tekoälyn ja automaation lisääntyessä on tärkeää kuulla ja havaita muutakin kuin faktoja. Rekrytoijalla on testit selvittää osaamiset ja soveltuvuudet. Mutta hakijan kohtaamisessa, haastattelussa voisi hyödyntää seikkoja, joihin koneet eivät kykene. Mitä minä kuulen? Mitkä ovat hiljaiset, intuition kertomat signaalit?”
Tutkimusten mukaan aivojen intuitionvarainen prosessointikyky on yksitoista miljoonaa bittiä sekunnissa. Vastaava loogisella järkeilyllä aikaansaatu lukema jää viiteenkymmeneen bittiin. Miksei tähän kuudenteen aistiin, intuitioon, voisi sitten luottaa myös rekrytointitilanteessa?
”Eräs rekrytoija kertoi minulle tehneensä muutaman virheen. Ne olivat tapauksia, joissa hänet oli puhuttu ympäri hyväksymään hakija – intuition vastaisesti. Ammattilaiset osaavat paitsi kuunnella niin myös analysoida intuitiota. Se saattaa olla värjäytynyt uskomuksista tai aikaisemmista kokemuksista. Puhtaassa intuitiossa ei ole tunnetta”, muistuttaa Tuominen ja viittaa teemasta väitelleen Asta Raamin tutkimuksiin.
Kuinka sitten päästä tilaan, joka herkistää intuitiolle? Vanhan koulukunnan rekrytointityyli oli kuin inkvisitiota ja valitsijat olemukseltaan teflonpannuja. Nyt tilalle on astunut sydämen sivistys. Sillä kyseessä on lopulta enemmän kuin ihmisen palkkaaminen.
Aallot voivat kantaa kauas.
”Ensinnäkään rekrytoija ei saisi olla stressimöykky. Stressaantuneena ei kuule eikä pysty yhdistelemään asioita. Olisi oltava henkisesti läsnä ja rento. Hakijalle prosessilla voi olla aivan valtava merkitys. Se on kohtaaminen, josta jää jälki – parhaimmillaan myönteinen, vaikka ei tulisi valituksi. Hei, minua kohdeltiin sivistyneesti, puhuteltiin etunimellä, kehuttiinkin! Rekrytointi on tavallaan myös PR-tapahtuma”, kuvailee Tuominen.
Urallaan Tuominen on hyppinyt aitojen yli ja taistellut stereotypioita vastaan. Ei siis ihme, että hän toivoo vastaavaa asennetta myös valintatilanteisiin. Start up –maailma näyttää suuntaa ja on jo räjäyttänyt vanhat asetelmat. Muodollisen pätevyyden rinnalle tai jopa ohi nousee henkilön kokonaisuus, eletty elämä.
”Suren sitä, että tuolla on tyyppejä, joiden ominaislaatu ei pääse esiin tai jotka joutuvat jopa piilottamaan sitä. Yleissivistyneimmät saattavat löytyä kopiokoneelta tai rakennustyömailta. Laaja-alainen rekrytoija näkee stereotypioiden ohi ja yli ja näkee ihmisessä sitä jotakin, enemmän kuin ansioluettelon. Monimuotoisuus on organisaatioille aina hyväksi – tasapäisyys ei tuota läpimurtoja ja innovaatioita. Ei pidä palkata vain itsensä näköisiä”, muistuttaa Camilla Tuominen.
Pekka Vänttinen