skip to Main Content

Korona on vain lisännyt työnantajakuvan merkitystä rekrytoinnissa!

Korona-keväästä alkanut uusi aika on entisestään korostanut työnantajakuvan, Employer Brandingin, merkitystä. Tulevaisuudessa se on entistä vähemmän estetiikkaa ja yhä enemmän tekoja, joihin työntekijät voivat rakastua.

Kevään aikana silmiin on osunut entistä useammin myös juttuja arvoista ja hyveistä. Ei varmasti sattumaa? Arvot ovat asioita, joita me pidämme hyvinä. Hyveet ovat ominaisuuksia, jotka tekevät meistä hyviä. Meiltä kaikilta odotetaan, että tunnemme työnantajamme arvot ja sitoudumme työssämme niihin. Mutta näkyvätkö ne tekoina arjessa?

Eri toimialat ovat kohdanneet Korona-pirulaisen hyvin eri tavoin. On toimialoja kuten lääketeollisuus, rakentaminen ja koneenrakennusteollisuus, joiden kassavirtaan ja kannattavuuteen koronan vaikutukset ovat olleet neutraalit tai jopa suotuisat, samaan aikaan turismi, lentoliikenne ja erikoistavarakauppa korisevat ja kouristelevat. Nyt puhutaan veen, tuplaveen ja uun sijaan jo koosta, ’toipumiskäyrästä’, joka on K:n muotoinen – ponnahduslauta ylös yksille, liukas alamäki toisille.

Employer Branding-yritys Universum teki maalis-huhtikuun 2020 aikana Covid-19 EB Leaders Sentiment Pulse Surveyn. Havainto oli, että ensimmäisten shokkikuukausien viestintä oli erittäin painokkaasti työntekijöistä huolehtivaa, turvallisuutta korostavaa, välittävää ja ihmisläheistä. Työnantajakuvaansa vaalivat yritykset lujittivat vaikeimpana aikana suhdettaan työntekijöihinsä olemalla joustavia ja myötätuntoisia ja viestivät siitä avoimesti ja näkyvästi ympäristölleen.

Kukoistajat ja sinnittelijät – kaikilla on työnantajakuva

Universumin tulkinnan mukaan yritykset voidaan nyt jakaa kahteen leiriin: niihin jotka kukoistavat koronasta huolimatta ja niihin jotka sinnittelevät sen seurauksena. Riippumatta siitä kumpaan leiriin yrityksesi kuuluu, työnantajakuvan kehittämisessä ei voi jämähtää paikoilleen.

Menestyjän on helppo houkutella hyviä kandidaatteja rekrytointiprosesseihinsa. Kukapa ei haluaisi olla voittajan joukkueessa. Mutta koska yksi aikamme megatrendeistä on nopea muutos, tutkan on pyörittävä vimmatusti sielläkin missä nyt näyttää hyvältä, sillä horisontissa voi lymytä jo uusi yllätys. Siksi yrityksen on oltava koko ajan relevantti, kiinnostava ja kerrottava siitä oikealla tavalla.

Työpaikkailmoitus ja koko rekrytointiprosessin aikainen viestintä on loistava väline rakentaa työnantajakuvaa ja kertoa hakijoille yrityksestä hyvin kohdennetusti ja henkilökohtaisesti. Työpaikkailmoituksen  lukemiseen käytetään aikaa, sitä tulkitaan, siitä keskustellaan ystävien kesken, sen pohjalta soitetaan ja haetaan usein lisätietoa myös yrityksestä, esimiehistä, tiimeistä, yrityksen tekemisen dynamiikasta, kehitysprojekteista, palkitsemisesta, eduista jne. Kun työpaikkailmoitus ja koko rekrytointiprosessin viestintä hyödynnetään maksimaalisesti, päästään heti sitouttamaan ne hakijat, joissa nähdään suurin potentiaali ja kulttuurimatch. Samalla yritys saa arvokasta tietoa siitä, millaiset asiat herättävät hakijoissa kysymyksiä ja miten hakijat vastauksiin reagoivat, ja miten yritys vertautuu kilpailijoihin. First hand data. Vasemmalla kädellä hoidetussa rekrytointiviestinnässä menetetään paljon enemmän, kuin vain kiinnostava kandidaatti!

Älä jäädy ja lamaannu vaikeuksista huolimatta

Se, että yritys on nyt sinnittelijä, ei estä sitä olemasta kiinnostava tulevaisuuden työnantajarintamalla. Jos nyt ei ole aika rekrytoida, on aika viestiä ja rakentaa tulevaisuutta, ei jäätyä ja lamaantua paikoilleen. Tilanne tarjoaa foorumin sopeutujalle kertoa rehellisen tarinansa kamppailusta, mahdollisuuden viestiä pienistä onnistumisista, välietappivoitoista ja tulevaisuuden visiosta. Eivät tällaiset viestit mene ohi! Nordic Business Forumissa Helsingissä Carla Harris, Morgan Stanleyn toimitusjohtaja, räjäytti salin aplodeihin, samoin teki Brené Brown, tutkimusprofessori Houston yliopistosta. He ylistivät autenttisuutta ja haavoittuvuutta. Nämä tarinat kyllä resonoivat, ja samalla ne rakentavat työantajakuvaa kiinnostavasta selviytyjästä.

Jos on tarvetta, nyt on hyvä aika rekrytoida

Markkina-arviomme on, että nyt on hyvä aika rekrytoida jos siihen suinkin on tarvetta ja mahdollisuutta. Ympärilleen vilkuilevien lisäksi liikkeellä on nyt erittäin tasokkaita ja sitoutuneita osaajia, company man’eja, jotka paineen edessä ovat valmiita irrottautumaan nykyisestä tehtävästään ja tarttumaan uuteen yhtä suurella sydämellä. Tähän porukkaan ei ole aiemmin hunajaisinkaan houkuttelu tehonnut, mutta nyt saattaa maaperä olla hyvinkin otollinen.

Tilaa Businessliken uutiskirje:

Ota yhteyttä
Back To Top

Tilaa Businessliken uutiskirje

Piristämme päivääsi raikkailla työelämäteemoilla muutaman kerran vuodessa.

Kiitos uutiskirjetilauksesta!