skip to Main Content
AP Accountant Kansainväliseen Pörssiyhtiöön

AP Accountant kansainväliseen pörssiyhtiöön

– Työskentelen tällä hetkellä tunnetun kansainvälisen Design-alan konsernin talousyksikössä nimikkeellä AP Accountant, kertoo Businessliken kautta työllistynyt Heidi Ylikorkala.

– Työnkuvaani kuuluvat ostoreskontran hoito ja muut siihen liittyvät tehtävät. Työ alkoi määräaikaisena Businessliken kautta, mutta jo alle puolen vuoden kuluttua minulle tarjottiin vakituista paikkaa suoraan yrityksen palvelukseen. Samalla sain hieman lisävastuuta työnkuvaani.

– Tämä oli ensimmäinen vuokratyöpaikkani. Päädyin tähän mielenkiintoisen työpaikkailmoituksen kautta. Mielestäni vuokratyö ei eroa muusta työstä. Minulla on ollut alusta asti samanlaiset tehtävät kuin kollegoillani. Suhtaudun myös itse työhöni samalla tavalla kuin työskentelisin suoraan yrityksen palkkalistoilla. Vuokratyö poiki minulle vakituisen työpaikan, joten voin suositella sitä muillekin!

– Businessliken kanssa on ollut ilo työskennellä. Asiat ovat sujuneet todella hyvin eikä epäselvyyksiä ole ollut. Olen aina saanut yhteyshenkilöt toimistolta kiinni ja asiat ovat hoituneet helposti. Erityisen hienona olen pitänyt sitä, että Businesslikesta tarjottiin pian uusia kiinnostavia mahdollisuuksia, kun ensimmäinen heidän kauttaan hakemani paikka ei tärpännyt.

Tilaa Businessliken uutiskirje:

Ota yhteyttä
Back To Top
Search